Koronaviruksen vaikutus kevään 2021 kursseihin

|2021-03-07T22:58:23+02:0007.03.2021|Valmennuskurssit|

Olemme Artikla Valmennuksessa seurannut tiivisti kevään koronatilannetta, ja viime kuukausien huonontunut tilanne näyttää jatkuvan edelleen. Tarkkailemme jatkuvasti tilannetta sekä kurssien järjestämisen kannalta, mutta myös pääsykoetta silmällä pitäen. Meille onkin ensisijaisen tärkeää edetä teidän kaikkien kurssilaisten terveys edellä hallituksen ohjeita noudattaen. Tämän vallitsevan tilanteen vuoksi ilmoitamme, että kaikki intensiivikurssit järjestetään tänä keväänä etäyhteyden välityksellä. Vaikuttaa todennäköiseltä, ettemme voi kokoontumisrajoitusten vuoksi järjestää huhtikuussakaan lähiopetusta, emmekä halua mahdollistaa kenenkään sairastumista myöskään kurssilla. Rajoituksistakin välittämättä, meille on tärkeää taata, että kaikki ovat terveenä pääsykoepäivän koittaessa. Emme myöskään halua omalta osaltamme pahentaa Oulun tai Rovaniemen tilannetta yleisesti, jotta pääsykokeet voitaisi pitää normaalisti. Intensiivikurssien sisältö ei tule muuttumaan, eikä opetuksen laatu kärsimään. Luennot lähetetään etäyhteyttä hyödyntäen reaaliaikaisena, jolloin kurssilaisilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja huomioita opettajalle normaaliin tapaan. Luennot tämän lisäksi nauhoitetaan, joka mahdollistaa niiden katselun myös jälkikäteen rajoituksetta. Tarjoamme teille perehdytyksen virtuaaliopetusympäristöön ennen ensimmäisten luentojen alkua, ja opetusympäristössä on luentojen aikana läsnä moderaattori valmennustiimistämme varmistamassa kaiken sujuvuus. Kurssien valikoima muuttuu siten, että jatkossa intensiivikurssit on jaettu pienryhmään sekä tavalliseen intensiivikurssiryhmään, jotka molemmat toteutetaan etäopetuksena. Kurssiin kuuluu edelleen 50 tuntia kattavaa opetusta, sekä normaalisti muu siihen kuuluva sisältö (tiivistelmät, tehtävät, 20 tuntia nauhoitettuja videotunteja) tavalliseen tapaan verkkoympäristössä, sekä tutorit. Kurssit alkavat suunnitelmien mukaisesti 15.4. Tarkemmista päiväkohtaisista aikatauluista Lue lisää...

Go to Top