Intensiivikurssit

Intensiivikurssit ovat laajimmat ja kokonaisvaltaisimmat kurssimme. Tehokkaat intensiivikurssit sopivat Sinulle, joka haet ensimmäistä kertaa oikeustieteelliseen, tai Sinulle joka haluat saada kaiken mahdollisen irti kurssista valintakokeeseen valmistautuessasi. Olemme kehittäneet suosittua intensiivikurssiamme, josta järjestetään keväällä 2024 aamu- ja iltapäiväryhmät. Molemmat kurssit toteutetaan kokonaan etäyhteyden välityksellä.

Intensiivikurssien opetus alkaa hyvissä ajoin ennen valintakoetta. Tarkempi aikataulu julkaistaan mahdollisimman pian. Molemmat intensiivikurssit sisältävät 50 oppituntia sekä kaksiosaisen kurssikokeen 2023 vuoden valintakoetta mukaillen. Intensiivikurssien opetus on jaettu kahteen osaan:

Ensimmäinen osio sisältää luku- ja vastaustekniikan perusteellista opetusta. Luku- ja vastaustekniikan opetus alkaa hyvissä ajoin ennen pääsykoemateriaalin ilmestymistä. Aineistotehtäväharjoitukset ovat jo kurssilaisten käytössä hyvissä ajoin ennen valintakoekirjallisuuden julkaisemista.

Toinen osio sisältää valintakoekirjallisuutta käsittelevää opetusta ja alkaa kirjojen ilmestyttyä. Opetus on interaktiivista ja sisältää esimerkiksi opettajien laatimia tehtäviä ja pistokokeita. Intensiivikurssilaisilla on myös mahdollisuus katsoa jälkikäteen oppituntien nauhoitteita, joten kurssit sopivat myös kiireiseen aikatauluun tai innokkaalle kertaajalle. Kirjojen opetuksen jälkeen kurssilaisilla on vielä mahdollisuus erillisinä kertauspäivinä kerrata kurssilla oppimaansa opettajien kanssa. Kaikki opettajamme ovat ammattitaitoisia ja erilaisiin oikeudenaloihin perehtyneitä.

Verkkoympäristömme toiminnot ovat kokonaisuudessaan kaikkien intensiivikurssilaisten käytettävissä. Verkkoympäristössämme voit muun muassa katsella opetusvideoita, luentotallenteita ja harjoitella monivalintakysymyksiä. Keskustelualueella on mahdollista käydä keskustelua yhdessä opettajien sekä muiden kurssilaisten kanssa. Verkkoympäristöstä löytyy ennen kirjojen ilmestymistä monivalintatehtäviä oikeudenalojen yleisistä opeista sekä valintakoemateriaalin julkaisun jälkeen valintakoeaineistosta. Verkkoympäristömme toimii myös mobiililaitteilla, joten voit hyödyntää sitä missä vain ja milloin vain!

Kaikkiin Intensiivikursseihin kuuluu materiaalipaketti, joka sisältää valintakoemateriaalista laadittuja tiivistelmiä sekä runsaasti erilaisia harjoitustehtäviä aina monivalintatehtävistä aineistotehtäviin saakka. Paketti julkaistaan sähköisessä verkkoympäristössämme, joten voit hyödyntää sitä kaikkialla.

Jokainen intensiivikurssilainen saa oman valmennuskurssitutorin, jonka tehtävänä on auttaa ja tukea Sinua valintakokeeseen valmistautumisessa. Kaikki tuutorit ovat oikeustieteen opiskelijoita, joten heillä on vielä tuoreessa muistissa, mitä valintakoeprosessi vaatii. Tuutorit ovat Sinun tukenasi koko kurssin ajan valintakokeeseen saakka. Tuutoreilta saat apua esimerkiksi opiskelutekniikkaan tai lukusuunnitelman laatimiseen liittyviin kysymyksiin – korvaamatonta kannustusta unohtamatta.

INTENSIIVIKURSSI (50 oppituntia)

Intensiivikurssimme opetus järjestetään etäyhteyden välityksellä kokonaan etänä. Etäopetus toteutetaan niin, että se vastaa mahdollisimman paljon lähiopetusta. Kurssilaisilla on reaaliaikaisen verkkoluennon aikana yhteys opettajaan, ja mahdollisuus esittää sen aikana kysymyksiä ja huomioita. Luennot lisäksi nauhoitetaan, joten ne on mahdollista katsoa myös jälkikäteen.

Intensiivikurssilaiset saavat lisäksi ostaa aineistokurssimme allennettuun hintaan 70€ (ovh 100€).

Kurssin sisältö:

  • Yhteensä 50 oppituntia etäyhteyden välityksellä
  • Kattavaa luku- ja vastaustekniikan opetusta
  • Laadukasta valintakoemateriaalin opetusta aamu- tai iltaryhmässä
  • Lisäksi voit halutessasi valita pakettiin aineistokurssin (9h opetusta)
  • Luentotallenteet
  • Äänikirjat kirjatiivistelmistä
  • Kurssikoe
  • Käyttöoikeus verkkoympäristöön
  • Monivalintatehtävät verkkoympäristössä eri aineistoista, sekä myöhemmin keväällä valintakoemateriaaleista
  • Tiiviit opetusvideot valintakoemateriaalista sekä luku- ja vastaustekniikasta
  • Oma kurssituutori
  • Rajattu määrä osallistujia
  • Opetus alkaa hyvissä ajoin ennen valintakoetta. Tarkempi aikataulu julkaistaan mahdollisimman pian.

Hinta: 605€ (sis. Materiaalipaketin) tai 675€ sisältäen lisäksi aineistokurssin.

Voit ilmoittautuessasi valita prioriteettijärjestyksessä, mihin ryhmään haluaisit.